Veikko Uusitalo

Lahtelainen tilanomistaja Oskar Uusitalo osti Runsaan kartanon vuonna 1936. Kauppaan kuului myös Perttulan tila Lakialan kylästä. Seuraavana vuonna Oskar Uusitalo myi Runsaan pojalleen Veikko Uusitalolle, joka piti sitä 74 vuotta aina kuolemaansa asti vuonna 2011.


Vasemmalla ylioppilas Sirkka Marttila 31.5.1938 ja oikealla Veikko Uusitalo vuonna 1921 Viipurin autokomppanian autosotamiehen asussa

Äitini Sirkka Uusitalo kertoi minulle ensitapaamisestaan isäni Veikko Uusitalon kanssa seuraavanlaisen tarinan.

Vielä 1930-luvulla vietettiin vanhan maatalouden aikaan liittyvää kartanoelämää, jonka mahdollisti suhteellisen edullinen työväki. Palkolliset hoitivat isännän ja emännän apuna navetta- ja keittiötöitä. Herrasväki seurusteli omassa piirissään. 

Lempiäniemessä kaikki tiesivät, että tilanomistaja Oskar Uusitalo Lahdesta oli ostanut Runsaan ja Perttulan tilat. Se oli myös kaikkien tiedossa, että Runsaan isännäksi oli tullut Oskarin 25-vuotias naimaton poika Veikko Uusitalo.

Sirkan isä oli talonomistaja Pertti Marttila, joka oli syntynyt Marttilan talossa Lempiäniemessä. Saatuaan perintöosuutensa Pertti Marttila muutti Tampereelle ja rakennutti siellä liike- ja asuinkerrostalot Kyttälään ja Armonkalliolle.  Talojen ensimmäinen kerros oli kivestä ja toinen kerros puusta.

Pertti Marttila oli ostanut Perttulan tilan mailta tontin ja rakennuttanut kesähuvilan Näsijärven rannalle. Huvila oli nimeltään Kilkka. Pertti Marttila kuoli syöpään 42-vuotiaana jättäen jälkeensä kaksi pientä lasta. Hänen leskensä Elsa Marttila meni naimisiin eläinlääkäri Jussi Maunun kanssa. Perhe vietti kesäisin paljon vapaa-aikaa Kilkan huvilalla. Runsaalla oli 1930-luvulla paljon lehmiä, hevosia ja muita eläimiä, niin eläinlääkäri Maunua tarvittiin usein kartanossa.

Kesällä 1938 Runsaan kartanon nuori herra sai kutsun saapua sunnuntaina iltapäiväkahville tohtori Maunun luo Kilkan huvilalle. Kartanon isäntä saapui sovittuun aikaan ratsastaen kahdella valkealla satuloidulla hevosella. Paikalla Kilkalla olivat eläinlääkäri Maunun lisäksi hänen vaimonsa Elsa ja perheen tyttäret, 19-vuotias kevään ylioppilas Sirkka ja 17-vuotias Eeva.  Kahvin juonnin ja kohtuullisen seurustelun jälkeen kartanon herra pyysi eläinlääkäriltä lupaa lähteä Sirkan kanssa ratsastamaan ja tutustumaan lähiympäristöön. Tästä sunnuntaikahvista ja ratsastusretkestä alkoi Veikon ja Sirkan seurustelu ja heidät vihittiin seuraavan vuoden keväällä 1939. 

Sirkka ja Veikko Uusitalo saivat neljä lasta.  Pertti s. 1939, Heikki-Jussi s. 1941, Markku s. 1947 ja Heli s. 1952.

Veikko Uusitalon perikunta myi Runsaan kartanon  maa-alueet, kiinteistöt ja irtaimiston Risto Käkelälle vuonna 2012.